25. tammikuuta 2015

Kesämökille


Tyhjensin tyttären jouluisen kerhohuoneen (luvalla), jossa vallitsi aikamoinen kaaos,


ja maalasin sen kauttaaltaan valkoiseksi.
 Runko on yksi isäni lapsenlapsilleen tekemistä boxeista.


Huonekorkeutta oli liikaa, joten madalsin sitä parin Biltema-tikun verran.


Ladoin lattialaudat pahvin päälle 



ja maalasin ne.


Ennen maalausta koversin lautojen reunoja.


Kenen postilaatikko?



Tarkkasilmäiset huomasivat jo aiemmissa kuvissa etureunan "kellarissa" pikkuasukkaan, mutta


posti tulee Amandalle, jonka kesämökki tästä boxista kehkeytyy.


Nojatuoli oli jo tänne tarkoituksella tehty. Kivat markkinaostokset, jotka eivät ole vielä löytäneet paikkaansa muualta kuuluvat ilman muuta kesämökille kuten tikkataulu ja säilykepurkit "kellariin".


Tilkkupeitosta lähtee koko mökin väritys, mutta sänky puuttuu. Syksyn kurssilla tehdyt huonekalutkin (nurkkahylly ja komuutti) löysivät paikkansa täältä.


Kirpparilta ostettu takka ei ison  kokonsa (syvyys) vuoksi ole mahtunut mihinkään taloon, mutta mökille mahtuu ja ehdottomasti kuuluukin. Joulukalentereista saadut tulitikkuaskit, sytykkeet, puupino, puukori ja kannu löysivät paikkansa.


Tähän nurkkaukseen pitää kehitellä keittiö. Hommaa riittää, mutta onhan kesään vielä aikaa.


5 kommenttia:

  1. Oi oi miten tästä tulee kiva mökki! Suloiselta näytti kyllä ennenkin ;)

    VastaaPoista
  2. Suloinen kesämökki-boksi. Tunnelma on nyt jo hieno, vaikka ei ole vielä valmiskaan!

    VastaaPoista
  3. Ihanan mökin olet aloittanut ja hienoja boxirunkoja on isäsi tehnyt.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanalta näyttää Amandan mökki jo nyt. Tuo kellarin hiiri on ihan huippu idea.

    VastaaPoista